E S I T T E L Y



Olen Hanna-Leena Kujala Kirkkonummen Veikkolasta. Avomieheni Samin lisäksi perheeseemme kuuluvat kaksi pientä karkeakarvaista portugalinpodengoa. 06/2007 perheeseemme saapui Portugalista aivan uutena rotututtavuutena popo eli pieni karkeakarvainen portugalinpodengo Gina da Terra de Montoito eli Deco. Suureksi suruksemme Deco oli ilostuttamassa elämäämme vain kaksi ja puoli vuotta kuollen vajaassa vuorokaudessa marraskuussa 2009 agressiiviseen suolistotulehdukseen. 06/2008 Portugalista perheeseemme muutti Ximena do Vale Negro eli Kira. Alkuperäisessä suunnitelmassa Kiran piti muuttaa sijoituskotiin, mutta emme pystyneet luopumaan Kirasta joka oli yhdessä viikonlopussa sopeutunut laumaamme niin hienosti. Vappuna 2010 laumamme podengovahvuus oli taas kaksi kun luoksemme saapui Caramelon Here I Am Dixon eli Laku. Asumme rivitalossa jossa on kaksi pihaa jotka ovat aidattu ja tytöt voivat oleskella vapaasti pihalla. Reilun kilometrin päässä moottoritien toisella puolella on metsäalue jossa tytöt pääsevät juoksentelemaan vapaana.

HISTORIAA

Koiraharrastukseni alkoi 1985 jolloin sain ensimmäisen koirani Serin jossa yhdistyivät karjalankarhukoira ja saksanpaimenkoira. Seriä kouluttelin senaikaisten koulutusmetodien mukaan ilman sen suurempia tuloksia. Kiinnostus koirien koulutukseen kuitenkin syttyi ja aloin kinuamaan äidiltä lupaa toisen koiran hankintaan, nyt puhdasrotuisen. Lopulta lupa irtosi ja rotuvalinta kohdistui silloisesta palveluskoiraryhmästä bokseriin. Bokseriin koska halusin palveluskoiran, en pidä paksusta turkista, ulkomuodoltaan bokseri on samanaikaisesti jalo ja voimakas olematta kuitenkaan raskas tai kömpelö. Kaikki paimenkoirat olin heti karsinut pois listalta koska halusin rodulta tietynlaista itsenäisyyttä, omatoimisuutta ja huumorintajua jota mielyttämishaluisilla paimenkoirilla mielestäni ei ollut (en osaa enkä jaksa selittää tätä sen syvällisemmin, ken tuntee bokserin tietää mitä tarkoitan). Tähän mielikuvaan vaikutti varmasti se että koulutuskentällä oli pääosin vain saksanpaimenkoiria. Rotukirjoa toivat muutama suursnautseri ja rotweileri.

Ensimmäinen bokserini oli Ruotsissa 1986 syntynyt Box Bys Carmencita, jolla valitettavasti oli huonot lonkat (C1 ja D2). Kamin kanssa kiertelin näyttelyitä sinnikkäästi vaikka useimmiten saaliina olikin sininen nauha, sinnikkyys kuitenkin palkittiin ajanmyötä kolmella sertillä ja yhdellä ryhmäsijoituksella. Kami ei kuitenkaan ole muotovalio koska silloin valion arvoon vaadittiin PK-tulos jota ei ikinä saatu. Kilpailimme PK-jäljellä alokasluokassa muutaman kerran sekä TOKOssa avoimessa luokassa ilman sen suurempaa pistesaalista. Seuraava bokserini oli nuori kodinvaihtaja uros Luz von Der Deine jonka kanssa yhteinen taival jäi vain vajaan vuoden pituiseksi. Kolmas bokserini 1989 oli Okarina von der Deine jossa sitten olikin sekä ulkonäköä että luonnetta. Rinan kanssa kierelltiin myös näyttelyjä ja Rina saavuttikin muotovalion arvon. Käyttöpuolella harjoittelimme viestiä ja hakua, mutta viesti harrastus loppui kuin seinään sillä jostain syystä Rina vain lopetti juoksemisen ja piste. Hakua jatkoimme ja kilpailimme alokasluokassa, tuloksena mainittakoon HK1 koulutustunnus sekä henkilökohtaisesti suuresti arvostamani rotukohtainen mestaruus alokasluokan henkilöhaussa. Saavutuksen arvoa lisää entisestään se, etten itse kyennyt toimimaan ohjaajana kisoissa vaan ohjaajana toimi siskoni Eija-Riitta joka oli harjoitellut Rinan kanssa vain kaksi viikkoa ennen kisoja.

Näyttelyitä tuli siis kierreltyä tässä vaiheessa enemmänkin. Yksi hurjimmista viikonlopuista oli sellainen että lauantaina oltiin Torniossa ja sunnuntaina Hämeenlinnassa, nuorena sitä jaksaa. Näyttelyitä kolutessa iski himo uuteen rotuun joka olisi pienempi kuin bokseri muttei kuitenkaan kääpiö, turkissa olisi pientä laittamista muttei kuitenkaan mikä isotöinen turkki, luonteeltaan sellainen että pärjäisi raisujen boksereiden kanssa. Rotuvalinta päätyi lopulta lakelandinterrieriin jossa kaikki muut valintakriteerit toteutuivat paitsi tuo "turkissa pientä laittamista" sillä leikin trimmaus näyttelykuntoon kestää kuukausia ja fiksaamista tehdään viikottain. Ensimmäinen lakelandinterrierrini oli 1987 syntynyt Ruotsista tuotu uros SF MVA Another-Story. Tämä uros oli Päivi Avotien tuonti, ja yhteisomistuksessa minun, Päivin ja V-P Kumpumäen kanssa. Tämä uros oli ainutlaatuinen, todellinen uniikki yksilö. Toista näin upeaa ja fantastista leikkiä en ole ikinä kohdannut. Toinen leikkini oli narttu Tanriver's Never Say Die jolla oli paljon hyvin, hyvin persoonallisia tapoja. Kolmas leikkini oli Tanriver's Quite a Beauty 1993 - 2010 joka jäänee viimeiseksi leikikseni. Valitettavasti leikin trimmaaminen, varsinkin näyttelykuntoon, on heikoille käsilleni liian raskasta.

Viimeinen bokseri, Rina, siirtyi perheestämme ajasta iäisyyteen vuosituhannen vaihteessa jonka jälkeen meillä oli useamman vuoden vain yksi leikki, Milli. Vuoden 2003 pentueesta kotiin jäin kasvamaan Millin tyttärentytär Dixon Sweet Honey Pie eli Hippu. Valitettavasti tässä tapauksessa kahden leikkinartun elo samassa perheessä ei onnistunut, vaan Hipun ollessa n. puolivuotias olivat yhteenotot niin verisiä että tilanteeseen piti saada nopeasti ratkaisu. Ensialkuun Hippu oli siskoni luona kunnes löytyi uusi koti Keravalta. Siellä Hippu kasvoi ja sai koulutusta mm. raunioille. Valitettavasti Hipun turhankin terävä luonne ei sopeutunut lapsiperheeseen vaikka lapset olivat jo isoja, n.10 vuotiaita. Tässä vaiheessa totesin ettei Hippu tule jatkamaan sukua terävän luonteensa vuoksi vaikka kaunis ja upea onkin. Nykyään Hippu asuu Helsingissä kahden aikuisen perheessä nauttien elostaan kaiken huomion keskipisteenä. Luonteeltaan Hippu on hiukan tasaantunut ja sosiaalistunut jopa niin että samassa pihapiirissä asuvat kiinanpalatsikoirat ovat tuleet ihan kavereiksi.

Leikkien terävyyden takia olimme käyneet kotona useita keskusteluja useamman koiran pitämisen mielekkyydestä, Samilla oli ymmärrettävästi kielteinen kanta asiaan. Näiden keskustelujen pohjalta olin etsinyt uutta rotua joka vastaisi noihin samoihin vaatimuksiin kuin aikaisemminkin olin asettanut pienelle koiralle. Nyt tosin sillä erotuksella ettei kotona enää ollut boksereita, ja nyt olisin huomattavasti tarkempi tuon turkin laittamisen kanssa. Messarissa 2001 olin "joutunut" palaamaan takaisinpäin ohitettuani erään kehän, sillä siellä näytti olevan jotain aivan ainutlaatuista, portugalinpodengo. Muut tulivat jo minua hätistelemään eteenpäin mutten voinut irroittaa katsettani, kehässä oli esiintymässä maailman iloisin pieni podengo joka heilutti häntäänsä kaikille ja olis halunnut lähteä kaikkien matkaan. Tästä alkoi tutustuminen podengoihin. Sitten koitti SE päivä jolloin perheeseemme saapui podengo, Portugalissa 2006 syntynyt Gina da Terra de Montoito eli Deco. Deco oli aluksi yhteisomistuksessa minun, Mimori Fellmanin (kennel Caramelon) ja Tiia Tammisen kanssa. Yhteisomistus purkautui kun Decolla todettiin elokuussa 2007 Legg-Perthes. Podengo on ollut juuri sellainen rotu kuin olin kuvitellutkin, sosiaalinen, iloinen, omatoiminen, aktiivinen, kekseliäs, innovatiivinen, osallistuva, hiukan herkkähaukkuinen ilopilleri.

YHDISTYSTOIMINTA

Yhdistystoimintaan olen osallistunut aina käytettävissä olevan vapaa-aikani mukaan. Tällä hetkellä olen jäsenenä seuraavissa yhdistyksissä: Suomen Kennelliitto ry, Suomen Koirankasvattajat ry, Suomen Portugalinpodengot ry, Helsingin Vinttikoirakerho ry. Lisäksi olen Kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen tuki -HETI ry:n kannatusjäsen. Lakelandinterrieriyhdistyksen hallituksessa olen työskennellyt vuosina 2001, 2002 ja 2003 joista vuosina 2002 ja 2003 puheenjohtajana. Portugalipodengot ry:n hallituksessa olen ollut vuodesta 2009 ja yhdistyksen sihteerinä vuodesta 2010.

KASVATUS JA PERIAATTEET

Kasvatustoimintani on ollut hyvin pienimuotoista koska olen harrastanut muutakin kuin koiria. Hevosharrastukseni heräsi uudelleen henkiin joskun 90-luvun puolivälissä ja huipentui omaan hevoseen vuonna 1998. Vaikka FCI on myöntänyt kennelnimen Dixon jo vuonna 1989, pentueita on ollut vain kolme joista yhteensä 10 pentua. Alkuperäisenä ajatuksenani oli kasvattaa boksereita, mutta Kamilla jalostuskäytön estivät lonkat ja Rinaa en halunnut käyttää koska Rinan pentuesisaruksista viisi oli valkoista ja toinen värillinen pentu piti lopettaa jo ennen luovutusikää. Rina teki kuitenkin kolme pentuetta kasvattajansa nimiin. Jössellä oli ensimmäisen pentueen jälkeen kaksi pentuetta joissa, surullista kyllä, kaikki pennut kuolivat synnytyksessä. Tämän jälkeen Jösseä ei enää astutettu. Kennel Dixon Suomen Kennelliiton jalostustietojärjestelmä KoiraNetissä.

Ensisijaisesti haluan kasvattaa terveitä ja pitkäikäisiä koiria, perheenjäseniä jotka ovat osa perheensä arki- ja pyhäpäivää. Jalostukseen käyttämistäni leikeistä pitkäikäisin on ollut uros Another-Story joka eli 18 vuotiaaksi, narttu Tanriver's Never Say Die eli 16 vuotiaaksi ja heidän 1992 syntyneistä yhteisistä pennuista toinen menehtyi tapaturmaisesti 16 vuotiaana vuonna 2008 ja toinen on edelleen pirteä vanhus. Tavoitteenani onkin että kasvateistani on omistajilleen iloa ja riemua moniksi vuosiksi. Jalostusvalinnoissani luonne ja terveys ovat tärkeitä valintakriteereitä, tärkeämpiä kuin ulkomuoto. Kasvattieni toimenkuva uusissa perheissään on olla iloisia perheenjäseniäjäseniä, seuraprinsessoita ja viikariprinssejä. Yhtään kasvattiani en myy suoritusvälineeksi tai näyttelyesineeksi vaan koirien tulee asua perheen parissa samoissa tiloissa. Kodissamme on varattuna oma huone emälle synnytystä varten jossa pennut myös kasvavat. Kun pennut ovat varttuneempia, n. neljän viikon iässä niiden elintila laajenee koko asuntoon.